Boliden Kokkola on maailmanluokan sinkkitehdas, joka tuottaa korkealaatuisia sinkkituotteita uusiutuvan energiantuotannon, vihreän siirtymän ja modernin yhteiskunnan tarpeisiin. Kokkolan yksikkö työllistää 560 henkilöä ja sen tuotantokapasiteetti on 315 000 tonnia vuodessa. Tuotanto on alkanut Kokkolassa vuonna 1969 ja vuonna 2004 siitä tuli osa Bolidenia.
— Haluamme pitää paikkamme toimintaympäristömme teknisen kehityksen kärjessä ja siksi nostamme automaation tasoa tasaisesti koko ajan. Automaation avulla haluamme totta kai pitää tuotantomme kannattavana, mutta sillä on myös suuri merkitys turvallisen työympäristön näkökulmasta. Haastavat olosuhteet tehdasympäristössä edellyttävät tarkkaa ja täsmällistä työturvallisuuden suunnittelua. Suunnittelun ja arvioinnin pohjalta pystytään varautumaan hyvin myös erilaisiin poikkeamiin. Apex on ollut meidän apunamme turvallistamisprojekteissa ja tuonut automaatio-osaamistaan laajasti myös mm. irrotuskoneiden turvallistamiseen, vihivaunujen käyttöönottoon, ja useisiin muihin projekteihin, kertoo projekti-insinöörinä Bolidenilla toimiva Pekka Tupeli.
Apex on tehnyt Bolidenin kanssa yhteistyötä jo useiden vuosien ajan. Yhteistyökumppanina Apexin rooliksi on muodostunut paitsi tuoda Kokkolan tehtaalle osaamista, mutta myös toimia tarvittaessa lisäresurssina akuutteihin tarpeisiin. Apexin asiantuntijat ovat järjestäneet Bolidenin omalle henkilökunnalle myös erilaisia automaatioon ja ohjelmointiin liittyviä koulutuksia uusien laitteistojen perehdytyksen lisäksi.
”Haemme Apexilta uusinta osaamista automaatiosta”
Yksi viimeisimmistä, meneillään olevista projekteista on elektrolyysin irrotusjärjestelmän kommunikoinnin modernisointi, joka on esimerkki uuden tekniikan käyttöönotosta haastavaan teollisuusympäristöön. Täsmälleen samanlaista järjestelmää ei ole käytössä muualla, joten projektissa räätälöidään ratkaisu asiakkaan tarpeiden ja olosuhteiden mukaan.
—Rakennamme tässä projektissa langattoman turvahyväksytyn tiedonsiirron usean elektrolyysihallissa liikkuvan laitteen välille. Hankitun laitteiston yhteensopivuuden todentamiseksi sekä projektin käyttöönoton sujuvuuden varmistamiseksi rakennettiin Apexin tiloihin testiympäristö järjestelmän esitestausta varten.
Asennuksineen reilun vuoden kestävä projekti on aikataulutettu valmistuvan vuoden 2024 loppuun mennessä.
Vihivaunut käyttöön katodinippujen siirtelyä varten
Apex oli mukana myös Bolidenin vihivaunujen käyttöönottoprojektissa, joka toteutettiin muutama vuosi sitten. Automaattiohjatut trukit (AGV) hankittiin katodinippujen siirtoon ja varastointiin. Projektissa kiinnitettiin erityistä huomiota turvallisuuden toteutumiseen, samalla kun otimme käyttöön meille uutta tekniikkaa.
—Vihivaunujen avulla automatisoimme usein toistuvan ja operaattoreita rasittavan kappaleiden siirtoajoa ja kuormausta käsittävän työvaiheen. Projektin myötä saimme poistettua aikaisemmin manuaalitrukeilla tehdyn työn sisältämiä turvallisuushaasteita. Myös tässä projektissa hyödynsimme Apexin erityisosaamista ja ideoita oikeanlaisen ratkaisun löytämiseksi. Tällaisissa projekteissa tuttu yhteistyökumppani on suuri etu, koska se tuntee toimintamme jo entuudestaan. Apexilla toimitaan asiakaslähtöisesti ja kommunikointi on mutkatonta ja rakentavakin palaute otetaan hyvin vastaan. Voimme luottaa siihen, että Apexilla on ajan tasalla olevaa asiantuntijuutta, jonka avulla pystymme yhdessä löytämään meille sopivimmat ratkaisut.